ESITTELY








Olen Kaisu Halvari  ja asustan Sodankylässä. Kanssani asustaa lisäkseni avomieheni Tarmo, tyttäreni Peppi, sekä schapendoesit Roki, oma kasvatti Pampula ja Pampulan pentu Bella.
Via on aina ollut Hennan koira ja muuttikin Hennan mukana Helsinkiin. Via on sopeutunut hyvin rauhalliseen elämään ilman muuta laumaa ja taitaakin nauttia päivä päivältä enemmän siitä, että saa täyden huomion ja kaikki rapsutukset vaan ja ainoastaan itselleen.

Koirien kanssa olen harrastanut pienestä pitäen. Aloitin tokon n. 9-vuotiaana sekarotuisen Rekun kanssa, jonka kanssa saimme kulkea 14 yhteistä vuotta.  Rekun jälkeen tuli sekarotuinen Rex. Rex jäi auton alle joka jätti siihen jälkensä niin, että myöhemmin jouduimme päästämään sen tuskistaan. Schapendoesiin tutustuin ensi kerran Voittaja näyttelyssä 2005. Meille tulikin ensimmäinen schapendoes 2006 keväällä Kurkon Anitalta kennel Trasselista. Tuo ihastuttava, rakastettava ( ja joskus myös ärsyttävä) schape vei mukanaan ja sen mukaan kennelnimenikin on nimetty.

Aikuisempana tokoon innostuin tosissaan ja kävinkin tottelevaisuuskoulutusohjaajan koulutuksen ja toimin ennen Peppi iltatähden tuloa tokokouluttajana. Rokin kanssa tokoiltiin TK1 koulari, avossa otettiin luokkavoitto ja voittajaluokka on korkattu ilman sen kummempia tuloksia. Itse tykkään haasteista ja juuri sitä Roki on todellakin tarjonnut. Ihan koko rahan edestä ja enemmänkin. Valitettavasti taitaa olla vielä 1-0 Rokin eduksi. Olen käynnyt kuunteluoppilaana hakemassa oppia viisaammmilta  lajin huipulta valmennusrenkaan leireillä 2011 ja 2012. Lisäksi on tullut koluttua erinäisissä koulutuspäivissä niin koiran kanssa kuin ilmankin.
Via on sen verran kiltti ja kuuliainen, että sen kanssa Henna harrastaa agiliyä. Kisaamaankin ne olisivat valmiita, ellei Henna olisi liian kriittinen vaativuudestaan itseään ja koiraa kohtaan.

Rokin myötä alkoi kiinnostamaan koirien luonne ja käyttäytuminen siinämäärin, että kouluttauduinkin  MH-luonnekuvauksiin B-toimihenkilöksi.

Koirissa kiinnostaa monipuolisesti monet asiat. Siksi olenkin käynyt useilla eri luennoilla päivittämässä tiedonjanoani mm. koirien lihashuollosta, virikkeistä, naksutinkoulutuksesta, kasvattajan leikkipuistosta, koirien rakenteesta ja liikkeestä jne. Sitä tulee turhan usein ajauduttua samoihin kaavoihin, joten on ihan hyvä käydä välillä herättelemässä itseään ja avartamassa ajatusmaailmaa.

Schapendoes yhdistuksen hallitukseen menin vuonna 2013. Harjoittelin yhdistyksen varapuheenjohtajana vuoden 2015 ja tulin valituksi puheenjohtajaksi vuodelle 2016 ja 2017 Jatkoin vielä hallituksessa vuoden 2018 ja oli aika siirtyä sivummalle. Lisäksi toimin pääkaupunkiseudun alueellisena yhteyshenkilönä vuoden 2017. Yhdistykseen kuuluminen on mielestäni tärkeä juttu. Lehden lisäksi saa nähdä muitakin tähän ihanaan rotuun hurahtaneita. 

Tavoitteenani on kasvattaa terveitä koiria. Rotua täytyy kunnioittaa ja pyrkiä tekemään sen eteen parhaansa. Ulkomuoto on schapessa ehkä suurin vaihtelu muihin rotuihin nähden. Kauneus on katsojan silmissä, ja loppu onkin tuurista kiinni minkällaista koiraa luonto luo. Tavoitteenani on jalostaa rotumääritelmän täyttäviä koiria, jotka terveyden ja luonteen lisäksi miellyttävät myös silmää. 
Kasvattajana haluan panostaa pentuajan sosiaalistumiseen. Siihen, että pennut tottuvat käsittelyyn, elämisen normaaleihin ääniin, sekä hieman isompiinkin ääniin. Lisäksi pentujen on hyvä tottua jo sisarusten kanssa eri paikkoihin, kaulapantaan ja hihnaan jne.
Kasvattajana haluan olla mahdollisuuksien mukaan osana kasvattien elämää. Mielelläni näen niitä eri ikävaiheissa ja jos tarvetta on, autan mielelläni koulutuksesta turkinhoitoon. Järjestän yhdessä kasvattien omistajien kanssa koulutuksia ja tapaamme vähintään kerran vuodessa kasvattajaviikonlopun merkeissä.
Mielestäni jokaisen koiran kanssa tulee harrastaa jotain, on se sitten lenkkeilyä metsissä tai kilpailemista tottelevaisuuskisoissa. Koirat tarvitsevat virikkeitä ja sitä, että niiden kanssa ylipäätään vietetän aikaa vaikka sohvalla istuen koira kainalossa. Yhdenkään koiran paikka ei ole ulkona narun jatkeena tai häkissä pihan perällä.

Schapendoes on todella ihana seuralainen. Yksilökohtaista toki on, mutta todennäköisesti saat seuralaisen joka on mukana lattioiden luutuamisesta puutarhan hoitoon. Pääasiassa oma lauma on näille sen verran tärkeä, etteivät ole kovin karkailevaa sorttia. Tarvitset ison annoksen huumoria ja kovasti mielikuvitusta mikäli aiot päihittää koirasi kekseliäisyydessä. Näissä on vaan yksi paha vika ja se on se, että harvoin koiramäärä jää yhteen.

Meille olet tervetullut tullut tutustumaan tähän ihanaan rotuun. Kerron mielelläni lisää. Tervetuloa tiimiimme!


-Kaisu-